Epätoivoista sellaista.
Ajatus sikisi päässäni taas kun yksi päivä kävin yllättäen vaa'alla. En muista mitä tarkalleen näytti mutta lihonut olen nelisen kiloa. Juuri ne kriittiset, juuri ja juuri ettei vaaka näytä kutosella alkavaa lukua... itku.

Ajattelin aloittaa tai pikkuhiljaa yrittää taas, kun huomasin kuinka paljon ruokaa voin kerralla syödä. Ja ehkä juuri siksi miten sairaalassa huomasin syöväni annokset joka ruoalla. Olen ällöttävä, kuvotus.

Olen vittuuntunut, että joudun aamuisin syömään uuden lääkkeen takia. Siitä tulee sika huono olo jos ei syö mitään. Siitä aamusta tulee jo kaloreita... Miksi täytyy ottaa nollatoleranssi heti, ja masentua harha-askeleesta. En kait tunne muuta keinoa ja kesä on tulossa. Kun syömiset on tiukasti kurissa, on muukin elämä järjestyksessä. Eräs tyttö sairaalassa oli kanssani samaa mieltä. Tosin hän oli ollut paljon laihempi kuin minä. Tavoite tuntuu niin kaukaiselta.

Noh siihen itse asiaan. Nyt on paha olla. Aloitin aamun puurolla ja jätin sitä, niinkuin hyviin tapoihin kuuluu. Päivällä oli pakko ottaa jogurttia, alkoi tulla huono olo. Tomaatti meni kans. Ehkä otan liian raskaasti asian, ottaen huomioon vatsalaukkuni luontaisen venymisen.

Syötiin ruoka kun Ukkeli tuli kotiin, pienenpi annos kuin normaalisti tietenkin. Sitten tai jo ennen sitä, Ukkeli teki mulle pahan mielen, tosi pahan mielen. Mieli tekikin syödä heti jotain. Sitten tuli lisää vettä myllyyn, kun tunsin että minut jätetään ulkopuolelle tärkeistä asioista, ei kiva tunne, kun muutenki roikkuu hiuskarvan varassa koko maailmassa.

Halusinkin jo kauppaan ostamaan kaikkea paskaa. Ihan niinkuin se auttaisi?? Mikä tuo ajatus-malli taas on? Tuo täytyy karistaa. Kävin kaupassa, ostin vanukasta ja suklaapatukan. Söin patukan, nyt on huono olo.

Noh.... Jos se tästä, tämä on vain todella epätoivoista.