William Leith; Pohjaton nälkä Syöpön tunnustuksia. Esittely Kelansanomista.

Kirja on avoin tilitys siitä, miten lähes pakottava tarve ahmia ruokaa jaa lihavuus ovat leimanneet kirjoittajan elämää lapsuudesta saakka. Hän kuvaa ongelmaansa esim.; "Nälkä on voimakkain ääni aivoissani. Olen nälkäinen suurimman osan aikaa. Olen aina liian tyhjä ja silti liian täysi."
    Pikaruokaravintolat ja herkkukaupat vetivät häntä puoleensa magneetin tavoin. Hän löysi itsensä lukuisia kertoja ahmimasta ruokaa vaikka oli päättänyt toisin. Hän koki ahmimis tilanteen vaikuttavan häneen huumeen tavoin. Hän söi, koki nälkää, söi, tunsi syllisyyttä, söi, lihoi ja inhosi lihavuuttaan. Aikuistumisen myötä kuvaan tulivat myös alkoholi ja huumekoikeilut.

    Kirjan kirjoittaja on englantilainen journalisti, jonka kirjoitukset ovat käsitelleen lähinnä ruokaa, seksiä ja ihmissuhteisiin liittyviä asioita. Kirjasta huokuu epätoivoinen tarve päästä eroon ylipainosta, jota parhaimmillaan oli vajaat 30kg.

    Syiden ja keinojen jäljillä

    Löytääkseen ratkaisun ongelmiinsa William haastatteli lukuisia henkilöitä, asiantuntijoista, kaltaisiinsa lihaviin. Välillä hän koki rasvakauhua, välillä "diettiguru" Atkinsin tapaamisen herättämää hiilarikauhua. Hän koki erilaisia diettejä ja laihtuikin, mutta ahmimiseen sortumisen myötä kilot tulivat nopeasti takaisin.

    Williamin haastattelemista henkilöistä mielenkiintoisin oli Shelley Bovey, joka toimittuaan aikansa lihavuuden hyväksymisen puolestapuhujana onnistuikin laihduttamaan. Shelley oli pohdinnoissaan päätynyt siihen, että hänen jo lapsuudessaan kokema jatkuva näläntunne ei ollutkaan fysiologista nälkää. Vaikka vanhemmat olivat olleet fyysisesti läsnä, hän kärsi heidän todellisen läsnäolonsa puutteesta. Se ilmeni kalvavan ahdistuksen, yksinäisyyden ja muina pahan olon tunteina, jotka heijastuivat aikuisuuten saakka "henkisenä nälkänä".

    Erityisen hyvin Shelley muista äitinsä lähileipomosta tuomien donitsien tuottaman mahtavan elämyksen ja lohdutuksen tunteen. Herkut eivät kuitenkaan poistaneet hänen pahan olonsa varsinaisia syitä, vaan johtivat elämää hankaloittaviin paino-ongelmiin.

    Tunteiden myllerryksestä, muutoksen tielle

    Ristiriitaisten tunteiden saattelemana William hakeutui terapeutille. Se nosti pintaan kipeitä muistoja, erityisesti kouluvuosilta sisäoppilaitoksessa, jotka olivat täynnä julmuuksia, nöyrytyksiä ja surua. Nuo vuodet merkitsivät myös pitkäaikaista eroa veljestä ja vanhemmista.

    Lukuisten terapiaistuntojen ja uuden tasapainoisen naissuhteen myötä Williamin elintavat alkoivat kohentua. Erään fyysisiä ponnituksia vaatineen patikkareissun jälkeen, hän nukahti lopen uupuneena. Aamulla hän totesi nukahtamishetken olleen hänen elämänsä onnellisin hetki. Siihen lieneet olleet syynä   liikunnan liikkeelle panevat endorfiinit, eli hyvänolon hormonit.

    Kokemustensa perusteella William opastaa kaltaisiaan; "Jos sinulla on syömispakko, juomispakko tai mikä tahansa pakko, olet todennäköisesti paennut tunteitasi koko elämäsi. Istu alas ja anna tunteiden velloa ylitsesi. Ne ovat todennäköisesti vähemmän pelottavia, mitä olit kuvitellut."

    Kirja kuvaa mukaansatempaavasti sitä, mitä pakonomaisen ahmimisen taustalle voi kätkeytyä ja miten ruoasta voi tulla ylikorostunut mielihyvän lähde.  Se havahdutti pohdiskelemaan mahdollisia lihavuusepidemian taustalla olevia perimmäisiä syitä. Onko kenties ylihektisen elämänmenon aiheuttamalla kiireellä osuutta asiaan?

    Saatta olla, että varsinkin lapset korvaavat välittämisen ja kuulluksitulemisen puutetta helposti saatavilla herkuilla ja uppoutumalla internetin virtuaalimaailmaan. Sen seuraukset voivat olla heidän tereytensä ja tulevaisuuden kannalta kohtalokkaita.