Kelan sanomat; Paula Hakala
    Pohdintoja lihavuuden liepeiltä

    "Minulla on nyt tarve päästä eroon liikakiloistani. Erilaiset dieetit ovat sekoittaneet pääni, enkä enää tiedä mitä pitäisi uskoa?"
    Edellisen kaltaisia viestejä on tupsahdellut sähköpostiini, yhä tiheämmin. Se lienee seurausta lihavuuden ympärillä pyrivästä vilkkaasta keskustelusta.

    Tiedotusvälineet suoltavat viestejä siitä, miten lihavuus vaarantaa terveyden ja verottaa kansan kukkaroa. Pahimmillaan ne voivat aiheuttaa vastareaktion. Parhaimmillaan ne pyrkivät sytyttämään kipinän, päästä liikakiloista eroon. Sen jälkeen on edessä valinnan vaikeus, sillä keinoja on tyrkyllä runsaasti.

    Mainokset  houkkuttelevat ostamaan ihmetuotteiksi sanottu pillereitä ja erilaisia vempaimia väittäen, että niiden avulla pääsee uikkarikuntoon nopeasti ja vaivattomasti. Sama koskee monia dieettikirjoja, joiden välityksellä leviää monia täysin perusteettomia uskomuksia. Houkutus harhautua mainosten virittämiin ansoihin on suuri, vaikka niistä joutuu maksamaan maltaita. Kaikkien saatavilla on runsaasti myös tutkittua tietoa siitä, miten liikakilot on mahdollista karistaa pysyvästi ja ilman ylimääräisiä kustannuksia. Sitä löytyy netistä, kirjoista ja lehdistä edellyttäen että osaa seuloa luotettavan tiedon humpuukista. Useimmiten siihen riittää maalaisjärki. Kannattaa tarkastaa ainakin tiedon tuottajan tausta; edustaako hän jotain luotettavaa tahoa vai pelkästään omia näkemyksiään kaupallisin pyrkimyksin.

    Painon hallintaan liittyviä vaikeuksia kuvaa hyvin englantilaisen Shelley Boveyn tarina.
Tuskastuneena lihavuuteensa ja monta kertaa epäonnistunutta laihdutuskuuria kokeilleena hän lakkasi laihduttamasta. Sen sijaan hän alkoi toimia aktiivisesti "Hyväksytään lihavuus"-liikkeessä, joka kampanjoi lihaviin kohdistuvia ennakkoluuloja vastaan.

    Enimmillään 124kg painanut Shelley ei kuitenkaan pystynyt itsekkään hyväksymään lihavuuttaan ja vuosien varrella hän kypsyi muutokseen. Hän vähensi syömistään jonkin verran, mutta ei kuitenkaan niin paljon että olisi siitä kärsinyt. Näin toimien painosta katosi parin vuoden aikana, hitaasti mutta varmasti 40kg.

    Ironista oli se, että "Hyväsytään lihavuus"-liikkeen muut jäsenet kokivat itsensä petetyiksi ja hyljätyiski. He alkoivat kohdella Shelleytä epäystävällisesti, kuten laihat olivat kohdelleet häntä lihavana.

    Eräs tarinan opetuksista lienee se, että ketään ei pidä syrjiä tai leimata ylipanon vuoksi. Liikakilot ovat monelle turhan raskas taakka kantaa jo muutenkin, eivätkä kielteiset asenteet ainakaan helpota tilannetta. Eikä kukaan liene lihottanut itseään tietentahtoen. Pilkka voi osua omaan nilkkaan , kun eikai nyky-yhteiskunnassa kukaan ole suojassa lihomiselta.

    Muutokset elämäntilanteessa voivat suistaa hyvätkin elämäntavat raiteiltaan niin, että energian saanti keikahtaa suuremmaksi kuin kulutua. Varsinkin liikuntaa rajoittavien sairauksien puhkeaminen voi kerryttää kiloja erityisesti silloin jos lääkearsenaaliin kuuluu ruokahalua kiihottavia lääkkeitä. Samoin voivat vaikuttaa muunkinlaiset vastoinkäymiset, jos lohtusyömisestä tai alkoholista tulee keskeinen mielialan kokennus keino.   

    Vatsamakkaroita alkaa ilmestyä myös helposti, aktiivisen liikunta harrastuksen lopettamisen ja entistä kevyempää yöhö siirtymisen jälkeen, jos ei hoksaa vähentää syömisiään. Monilla perheen perustamisen yhteydessä elämäntavat muotuvat sellaisiksi, että ne altistavat myös lapset lihomiselle.
    Eikä lihomiseen tarvita aina erityisen altistavaa syytä.  Esimerkiksi kuusi kiloa voi kertyä vuoden aikana esim. seurauksena, että päivittäinen enrgianaanti ylittää kulutuksen,energialla jonka saa esim. pienestä pullollisesta virjoitusjuomaa (120kcal).

    Lihomiselta välttyminen vaati valppautta, sillä elinympäristömme suorastaan yllyttää meitä säästämään askelia ja syömään liikaa.

    Sain äskettäin kortin johon oli painettu seuraava aforismi: Hetki suussa, ikuisuus vyötäröllä. Se kannattaa painaa mieleen turhien houkutusten hetkiä ajatellen.