Olin kaksi viikkoa suljetulla. Halusin  sinne itse.
Hajosin, tunsin kuinka pääni ja koko olemukseni putoili pieninä posliinin palasina ympärilleni. Luulin että olin palanut loppuun. Ensimmäistä kertaa itkin terapiassa. Lekuri olisi laittanut lähetteen jo viikkoa aiemmin, mutta olosuhteiden pakosta täytyi olla kotona vielä viikko.
Olosuhteiden pakko oli isäni, joka tuli asentamaan keittiön kalusteita. Se ei tiedä tilastani mitään ja toivottavasti ei koskaan saakkaan tietään. Pikku-sieluinen, katkera, säälittävä vanha jäärä. Just... näin kauniisti puhun omasta isästäni.

Ensin sairaalassa en saanut nukuttua. Univelka ja viimeiseen asti vetäminen fyysisesti ja henkisesti johti tuohon. Kun muutaman päivän päästä sain nukuttua, nukuin kokoajan.
Kun univelat oli kuitattu, kauhukseni huomasin ettei kyse ollut vain loppuunpalamisesta. Sama sävel soi päässäni kuin aiemmin, miksi sairaalaan olen joutunut. Puhuin asiasta useammalle hoitajalle. Näytin tunteeni, itkin ja hajoilin. Huomasin hoitajien huolen. Kävivät tarkistamassa  välillä ja kyselemässä keskustelun tarpeesta.
 
Hoitoneuvottelu olisi maanantaina. Varmistuin etten olisi valmis lähtemään sairaaalasta. Olin yö-lomalla kotona ja Ukkoni kanssa vain vahvistettiin asiaa, hoitajatkin olivat samaa mieltä. Olin onnellinen siitä jos kävisin nyt asioita läpi, ei tarvitsisi olla koko kesää sairaalassa, kuin viime kesän olin.

Maanataina hoitoneuvotteluun tuli lääkäri joka oli todella nuori, tuskin 20:ntä. Mukana vahva hoitaja. Lekuri kysyi kuinka voin? Kerroin kuinka tunnen ja sanoin olevani varma tarvitsevani vielä viikon jotta voisin keskustella asioista... En ehtinyt muuta sanoa kun hoitaja suurinpiirtein kävi päälle. Täällä ei kuulemma keskustella vaikeista asioista, ne hoidetaan terapiassa. Turhaa olla sairaalassa siksi. Hoito kuulemma venyy liian pitkäksi pahan olon lisääntyessä, vaikeista asioista puhuttaessa.

Juuri päinvastoin kuin kaikki hoitajat olivat sanoneet asiasta. Ei ole väliä mitä muut hoitajat puhuvat hän ja toinen hoitaja kuuluu työryhmääni. Eikä toinen hoitaja ollut jättänyt viestiä miksi minun pitäisi jäädä. Kysyi vielä vituttaako, vastasin joo. Muuta ei sitten puhuttukkaan.
Ukko kysyi lupaa soittaa sinne. -En antanut.

Olin helpottunut et pääsen kotiin. Ukon kainaloon. Koirien luo.

Nyt olen sanaton. Voiko olla todellista.

Kun haluat olla sairaalassa, sinut potkitaan sieltä vittuun. Kun et halua olla sairaalassa, ei sinua päästetä pois.

Kiitos, kiitos että teitte oloni vain pahemmaksi.