Terapeutti sanoo sitä, lääkäri tätä, oma pää tuota jne. jne... Mukvalta kuullostaa. Jatkuva paahtaminen käy päällä. Yritän vähentää stressia ja pysähtyä. En pysty, en osaa. Projektit meinaa kusta aivan totaalisesti.

    Lääkäri käski nostamaan lääkitystä. -Millä perusteella? -Eivät potilaat tarvitse perusteluja. -Eivät ne ole sen arvoisia.
    Miten voi eroittaa oman itsensä, kemikaalien luoman minän ja rikkinäisen kokonaisuuden näiden lomasta, jos sitä on? Miten voi verrata mennyttä, ollutta ja olevaa elämää, elämäntilanne ja olosuhteita keskenään, ja tietää niistä kuka olet? Kuka sinun pitäisi olla? Kuka sinä haluaisit olla?

    Onko tarkoitus syödä lääkkeitä, turruttaakseen ajatuksesa ja oman tahtonsa? Onko oikeasti ajatteliminen yhteiskunnanssa kielletty? -Ajattelevatko "hullut" liikaa? Pohtivat olemisen perustetta?

    Kumman valitsen?;
     Kompleksin ja tulenaran sielun, joka on täynnä tunteita, ideoita, ajatuksia. Hän on erilainen, poikkeava. Hänellä on kamalan paha olla. Hänellä on humalluttavan hyvä olla. Hän on löytänyt tavat käsitellä itseään ja purkaa sielunsa, hyväksyttäviä tapoja? -?. Hän junnaa toisinaan paikallaan päiviä. Toisinaan hän saa aikaan vuorokaudessa sen mitä useimmat viikossa.

    Tasaisen, yhteiskuntaan sopivan, repaleisen kiiltokuvan. Ajatukset päässä ovat asetettuja, valmiiksi pureskeltuja. Kuva näyttää hyvältä. -Takana on tyhjää, tunteettomuutta. Harmaan maalin peittämiä pintoja. Tuli ja vesi päällekkäin tappaneena toinen toisensa. Ontto hymy naamalla, ommeltuna hiusrajaan. Voisi balsamoida sisäelimet kenenkään huomaamatta.

    Ostetaan ideoita?