Alkavat olla jo vanhoja tapahtumia, mutta kovin tärkeitä. Ja lupasin kirjoittaa siitä muutenkin.

    Lähdettiin ajelemaan ja grillaamaan ukkelin kanssa, asioiden selvittämis-reissulle. Olen aina ollut sitä mieltä että parisuhteen ongelmat täytyy selvittää puolueettomalla maaperällä. Olen vahvasti sitä mieltä että käytänkö sulkee pois monenlaiset jännitteet ja voidaan keskittyä itse asiaan paremmin.

    Vaivuin jonkin asteiseen psykoosiin tuona iltana. En tuntenut minkäänlaisia fyysisiä tarpeita, enkä tunteita ollenkaan. Pääni jotenkin sulki kaikki ylimääräiset asiat pois, jotta voisin katsoa asioita järkevästi. Pelkäsin tosin syvempää psykoosia, verraten siskon käyttäytymiseen ja kertomaan ko. tilan alkamisesta. En voinut ajatella mustasukkaisuuden syytä, asian oikeilla nimillä. Ihan pienen hetken ajattelin ja tunsin kuinka polttava myrsky jo vavisti rintaa. En uskaltanut ajatella enempää. Tiesin, jos ajattelisin, tulisi kaikki paska mitä vuosissa sisälle on kertynyt, kerralla pihalle, eikä se voi olla kaunista katseltavaa.

    Vastaukset asioihin, hyvin vanhoihinkin, annettiin suoraan eteeni. Vastaukset asioihin jotka ovat olleet aivan sekasotkussa, ja tapahtumahetkellä todella käsittämättömiä. Outo tila. Todella outo. Sovittiin jatkavamme puhumista seuraavana päivänä. Aamulla tunteeni olivat pikkuhiljaa palanneet takaisin. Puhuin ukolle suoraan ja säälimättä. Kerroin kuinka mittani on täynnä, enkä aio hukata enää hetkeäkään elämästäni, suhteeseen jossa en saa mitään. Takki on tyhjä, kun jatkuvasti vain varmistan toisen hyvinvoinnin enkä ajattele omia tarpeitani ollenkaan.

    Ukkeli veti hyvin vakavaksi, tiesi juttujeni olevan totta. Se mietti ja mietti, pitkään oli hiljaa. Sitten se alkoi puhua. Tuumaili miksi on näin, kun aiemmin asiat olivat hyvin? Pohdittiin asiaa, ja siinä se oli. Vastaus kaikkeen yhtäkkiä suoraan nenänalla. Sairaalasta meitä kehotettiin rakentamaan turvallinen ja tasapaksu ympäristö että psyykkeeni kestäisi tilanteet mahdollisimman hyvin. Teimme oikein, mutta melkein tapettiin useamman vuoden työ. Teimme kodista linnoituksen johon ulkopuoliset asiat eivät vaikuta. Huomaamattamme lakkasimme rakastamasta elämää, emme juurikaan tehneet juttuja jotka ovat sydäntä lähellä. Eikä kumpikaan saanut henkisesti tyydytystä mistään. Takki oli aina tyhjä, kun eivät akut voineet koskaan latautua.

    Kysyin ukolta, pystyisikö karistamaan kuristavan vanteen ympäriltämme? Sovittiin että heitetään se helvettiin, tässä ja nyt, kerralla pois. Tajusimme että turva on siellä missä me olemme, ei täällä mökissä, ei missään konkreettisessa. Ravistelimme paskan pois. Molemmat tunsivat erittäin voimakkaita tunteita, miten voi sokeutua kaikelle. Hartioilta valui kamalat painot pois, hinku tehdä kaikkea iski molemmille aivan samantien. Lähdettiin käymään kahvilla, edes jotain "juhlimista". Molempien silmissä maailma näytti jotenkin kauniimmalta, tuuli korvissa kuullosti suloiselta ja sieraimet täyttyivät luonnon tuoksuilla.