Tuntemukset alkaa olla melko tyhjiä. Olen koittanut lähestyä ukkoa monta kertaa, aikeissa avautua jostain mieltä painavasta asiasta. Joka kerta ehtii torjua mut ennenkun edes saan suutani auki. Pyysin juttelemaan asiasta, kun se on minulle niin tärkeää. Mitä enemmän torjumisia sitä enemmän sulkeudun. Tosin nyt on ollut jo ainakin nekjä kertaa, kun tuun torjutuksi, niin en kyllä enää edes halua yrittääkkään.

Aikaisemmin oli sopimukset, joka kerta piti ukon kysyä jos haisteli jonkun olevan pielessä? Joka kerta jos yritin kertoa jotain, piti kuunnella tarkkaan ja ottaa kantaa. Piti siis välittää. Tuntuu toisaalta aika tyhjältä ajatella, eikö ukko sitten oikeasti välitä? Vai näyttääkö se vaan sen niin eri tavalla. Ihan sama mut tiedän mihin tämä johtaa.

Henkisesti en enää voi luottaa siihen. En voi lähestyä enää, kun tulen torjutuksi. En voi enää jutella vaikeita ja niin herkistä asioista. Teen itseni aivan liian suojattomaksi. En voi tollaisia asioita paljastaa, annan liikaa asetta itseäni vastaan, liian järeitä aseita.

Alkaako asiat mennä huonosti? Pelkään että minua satutetaan, tahallaan. En luota enää, tuntuu ettei se välitä. En jaksa pohtia asiaa, ei nyt oikein kiinnosta. Pitäsi lähteä äänestämään. Millähän sitä etsensä ulos raahaisi?

Btw. se teatteri mistä mainitsin oli aivan loistava esitys. En muista millon olisin nauranut noin paljon!

Haluaisin taas olla yksin, saisin käpertyä itseeni, kaikkien katseilta, yksin. Saisin olla syömättä, ilman et kukaan kiinnittää huomiota.