Nyt voin jo sanoa että yksi päivä taas takanapäin. Tekemistä ei ole vaikeaa keksiä, sitä kyllä riittää, eri asia on saako mitään tehdyksi. Edellisestä masennuksesta on nyt ensi kuussa vuosi aikaa. Kevät on jotenkin kamalan vaikeata, on perusteltu sitä ettei kaksisuuntaiset sitä jaksa, kun kaikki herää eloon ja ihmiset touhottaa. Lehdet on täynnä juttuja "uusista aluista" ja kevät remonteista. Itse huomaa olevansa iloton, ihmisiä pelkäävä ja paikallaan polkeva. On paljon helpompi olla pimeässä, missä ihmiset ei nää millainen olet. (Eikai ne oikeasti huomaa, se vaan tuntuu siltä, mutta tuntuu liian todelliselta. Se on todellisuutta.) Se masentaa vielä enemmän, loppujen lopuksin ei mene ovesta ulos, muutakun tupakalle.

Nyt pelkään millon masennun taas, joulusta asti on ollut saamaton olo ja vähän iloton. Yritän miettiä etukäteen asioita millä voisin ehkäistä sitä. Tuntuu vaan että sille ei kait sitten kumminkaan voi tehdä mitään. Viimeksi pelastuin kun hommasin tai poikaystävä hommasi minut suljetulle viikoksi. Miten viikko voikaan tehdä ihmeitä!