Lauantaina oli mukava hässäkkä, kun piti käydä Vantaalta hakemassa yksi auto. Autoja reissulla levisi kaksi, tyypit tappelivat puhelimessa ja akat huusivat. Liian monimutkainen juttu selittää, mutta hyvin värikästä. Meni niin aikaiseen lauantaina, niin piti luvata itselleni tänään nukkua ja levätä. ai siis salille eikä joogaan. Muuten olen niin lopussa että pian menee rytmit sekaisin, ja se ei ole hyvä miltään kantilta.

Sunnuntaina käytiin grillaamassa luonnon helmassa. Piti siis syödä makkara. Ei ollut kovin hääviä, tuntui oudolta suussa ja maistui niin kauhean suolaiselta ettei ole tosikaan! Piti taas leipoa sitä kevyttä kääretorttua, mutta pojat soitti, josko lähettäs koiria reenaamaan. Olihan se lähdettävä, kun päästiin hakumetsään.

Tänään siivosin vain akvaarion ja koitin antaa itselleni oikeutusta levätä. Laitoin ruoankin, siis ukkelille. Vähän tylsää, hermot vähän pinnassa. Kattellaan huomenna uudelleen!