Eilen reenien jälkeen, tajusin kotona että voisin käydä heti ostamassa koirakalterin. Katsoin netistä, niitä liike myy ja rahatilanteen, jotta voin sen ostaa. Lähdin kiireellä sinne, oli 20min. sulkemisaikaan. Sinne siis. Etsiskelin aikani siellä ja löysin hintalapun jossa luki, koirakalteri. Eipä ollut ainoatakaan, menin kysymään myyjältä, onko niitä lisää? Kaikki olivat loppu ja ensi viikolla tulee lisää. Kattelin samalla tummennuskalvoa siellä. Oli niin outoa, etten alkanut sitä kiireessä valikoimaan. On tullut noita autoja laiteltua, enkä ollut aiemmin ko. kalvoa nähnyt. Pettyneenä painelin takaisin autolle.

    Autolla ajattelin käydä toisessa kaupassa. Tiesin melkein jo ettei siellä niitä ole. Siellä sitä katseltuani aikani, totesin ettei niitä myydä. Niin suuri pettymykseni oli, että ajattelin lohduttautua syömällä jotain todella paskaa ja ehkä paljon. Kaloreista välittämättä.

    Kiersin kuin kissa kuumaa puuroa, mitä ostaisin. Etsiskelin kääretorttua, valinnanvaraa oli tietenkin runsaasti. Mikään ei oikein näyttänyt hyvältä, ajattelin etteivät ne kuitenkaan olleet tarpeeksi hyviä. Jos sen kerran syön tuollaista, sen täytyy olla täydellisen hyvää!

    Katselin pullaa, joka näytti aivan ihanalta, tuore pulla kylmän maidon kanssa, nami. Mielessä kaiherti kokoajan, olisiko se kuitenkin suklaa? Otin perjantaina suklaata, mutta se ei täyttänyt mun makuhermoja =(   Pitelin käsissä leivoksia, mietin et ne kuitenkin olisivat pettymys ja tosi kalliita. Enkä  jaksaisi syödä niitä kaikkia, enkä voisi niitä kotiin tuoda, ettei ukkeli tiedä. Hukkaan en voisi heittää niin kalliita herkkuja, koiralle ei voi antaa, niitten sokerin takia. Höh.

    Keksit kävivät mielessä, ja taas ajatus etteivät ne ole tarpeeksi hyviä ja niissä on aivan yhtäpaljon rasvaa, kuin suklaassa. Tyhmää. Mieleeni juolahti juusto, se olisi suolaista ja hyvää. Otin aamupalajuustoa, keittokinkkuleikettä ja ison pussin lihapiirakoita. Lihikset on tosi hyviä kylmänä, maidon kanssa. Joku jälkkäri, makea täytyi kuitenkin löytää. Jäätelö altaalle siis!

    Dumle, -kovin makeaa, pohdin et tulee huono olo. Muut eivät tuntuneet niin makoisilta. Solero olisi pirteää ja makeaa. Kurkkaus kaloreihin ja sinne se tippui takaisin altaaseen. Jospa sittenkin keksihyllylle. Kaikkea siellä kouraan, kiire kun kuset meinaa tulla housuun! Ei, ja mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä, ja se rasvan määrä. Sen täytyy olla täydellisen  hyvää!                                 -No sitten suklaata.

     Kassoja kohti, mukaan siis tuli :
  • paketti lihapiirakoita (kylmämä hyviä)
  • litra maitoa (oikein kylmänä)
  • Fazerina -patukka ( jälkiruoka)
  • keittokinkku-leikettä
  • aamupala-juusto
    Autolla mietin minne menisin syömään? Hokasin jos kuitenkin kävisin vielä yhdessä kaupassa katsomassa? Ajoin kolmanteen kauppaan. Siellä kiersin ja etsin, yllätys ettei niitä ollut. Hain light-limua, pysähdyin sipsihyllylle. Miksei siis näitäkin? Ostin maissinaksuja, niissä ei ole suolaa, eikä mitään muutakaan, rasvaa 2%.

    Mietin minne menisin syömään? Kotona en halunnut syödä, se ei tunnu samalta. Ajonaikana ei nauti ruoasta kunnolla. Täytyi löytää paikka, jossa ei ole ihmisiä. Olen alkanut ajatella, että on häpeä syödä ja ahtaa itseensä kaikkea julkisesti. Autossa katsoin täyttä muovikassia, kaikkea paskaa. Korkkasin limun janooni ja ajattelin polttaa röökin. Kassi vieressä alkoi ahdistaa tosissaan. Sisällä kaikkea hyvää, hirveää ruokaa, päällä vielä naksupussi. Silmissäni kuvastuin näky, kuinka istun autossa, tunkemassa kaikkea tuota suuhuni. Aate alkoi tuntua pahalta, miksi teen näin? Miksi itseäni rankaisen, tiesin mikä olo jälkeenpäin tulisi.

    Poltin toisen tupakan ja join lisää limua, kädet alkoi täristä ja syke nousi. Tuo, niin kauan poissaollut puristuksen tunne rinnassa, tuntui kuitenkin niin tutulta. Tuijotin eteenpäin ja pelkäsin, kuinka korkeaksi tuo nousisi. Meinasin soittaa ukkelille, mutta tiesin, et se on kavereiden kanssa, mietin ettei se voi jutella. Muutenkin olisi outoa soittaa, en ole pitkään joutunut soittaamaan noin. Paniikki iski, ihan totaalisesti, kyyneleet kirposi silmiin, mitä nyt teen? mihin nyt meen? auttakaa joku? toivottavasti kukaan ei tule lähelle? täytyy juosta karkuun?

    Koetin rauhoittua ja sain lähdettyä kotiin päin, ajattelin mennä kotiin, sänkyyn, karkuun. Huokaisin, olla kotona, menin sisälle. Ukko olikin kotona?! Ei sen pitänyt olla?! Voi helevetti!? Se oli iloinen, mä olin hiljaa. Laitoin kassin pöydälle, en sanonut siitä mitään. Tuumas et olin lähteny kiireellä, kun kaikki oli pitkin pöytiä? -Sun maailmas ei varmaan vittu siihen ole kaatunut? Puollustus kato heti taas päälle, en pystynyt apuakaan pyytään. Ulos tupakalle ja ukkeli perässä. Ihmetteli miks tiuskin? Sanoin vaan etten löytänyt mitään ja hermot menee. Mä tulin sisälle ja hetken kuluttua se tuli takaa ja halas mua, kysyi mikä on? Pidin vaan kovaa sen kädestä enkä päästänyt mihinkään. Aloin selittään mitä kaikkee tapahtu ja sain sitten kerrottua sen paniikinkin.

    Ukko vannotti, et seuraavan kerran soitan sille. Pahoitteli et näin on käynyt, sain rauhoittua ja miettiä kaikkee. Kerroin niistä ruoista, käytiin taas nortilla. Sitten laittelin ukkelille mikroon lihistä kaikilla höysteillä, lirpin itte limua. Et sellanen mukava, lauantai-iltapäivä.