Muistelen taas; Mulla oli erinomaisesti muotoiltuja lauseita ja järkevästi jäsennettyjä kappaleita, ja tulee se paras kohta; mutta kun -ei ole enää. =/

    Keskiviikkona olin taas töissä 11h. Kotiin kun tulin lähdin samantien reeneihin. Ihan hyvin meni mutta nauroin vaan aika paljon kun vähän väsytti. On tullut nukuttua sellasta neljää, viittä tuntia. Epähuomiossa tai sit tietoisesti vaan katsonut kuin pitkään pärjään, vähemmällä energialla. Illalla tulin kotiin, me käytiin saunassa. Heikotti karmeesti, kun en voinut syödä, ukon pyöriessä koko ajan jossain jaloissa. Laitoin ukkelille iltapalaa ja sain napattua kaksi nakkia!? jääkaapista silläaikaa kun se pesi hampaita.

    Outoa rajojensa etsimistä? Mitä järkeeä on väsymyksellä itteensä koitella? Ehkä se on ollut pettymys, energianpuute kun ei yksinään toistaiseksi minua riitä kaatamaan. Tähän toteamme taas; on niinpaljon ylimääräistä, ettei taida vähäänaikaan loppuakkaan.

    Tänään söin eväät autossa ihan loppuajasta, ajattelin varautua heikotukseen. Ei ollut taaskaan nälkä. En todellakaan usko, näin nopeasti mun näläntunteen hävinneen? Sanokaa minulle viisaammat? Kyllä ne leivät ihan hyvältä maistuivat, söin ne yli tunnin välein, on vaan outoa syödä vain siksi että on pakko?
    
    Toin ukolle aivan järjettömän kokoisen possumunkin ja pullan. Käydään kahvilla aina yhdessä konditoriassa, se oli oikeasti niin iso että oli aivan pakko tuoda se murulle. Otin tyttöjen kanssa vähän kanavointia tossa pihassa. Piti taas paikallaan niin pyöriä, ja se oli liikaa. En saanut enää henkeä, oksennus oli tulossa ja pyörrytti. Kaveri tuli kahville, nappasin kaapista raejuustorasian, menin olkkariin sitä syömään. Tunsin kuinka olo heikkeni, voimat alkoi tosissaan käysä vähiin. Jaksoin vielä tunkea sitä pari lusikallista suuhuni ja oli pakko kellistyä sohvalle.

    Kamala tuskanhiki nousi päälle ja otsaa puristi. En jaksanut nostaa enää kättäni vaihtaakseni kanavaa tv:stä. Ukkeli tuli sit kysymään mikä on? Se luuli olevan tulevaa flunssaa, se on sitä jauhanut ukkelille koko viikon. Se raejuusto ei vaikuttanut mitään, meni 40min. ja olo ei muuttunut miksikään. Ajattelin mennä laittamaan puuroa, heti kun ukko menee talliin. Sit se vaan taas ihmetteli ja kyseli, sanoin sille ihan suoraan et olen syönyt niin vähän etten enää pysy pystyssä, en voi liikkua. -No höh, sehän on ikävää?!

    Mun piti pyytää sitä kuorimaan mulle appelsiini, tosin aloin syödä sitä vasta kun se lähti. Meni ehkä 10min. näkö rupesi tarkentumaan, hiki helpottamaan... käänsin päätä. -Se ei vaatinut kaikkia voimia enää. Nousin tupakalle ja melkein kuulin sen sokerin imeytyvän muhun ja piristävän, ihan samanlailla kun kunnon fiksit?! Oon luullut et syömisestä saa nautintoa, mut toi oli jotain aivan muuta.....!

    Aamulla punnitus. Saa nähnä miten käy. Täytyy varmaankin sitten koittaa syödä vähän enemmän ;)